sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2006

Terveisiä Pizza Hutista

Eilisen kävelyn jälkeen tänään ei sitten jaksanut pahemmin kävellä, joten kävimme tuossa kaupunginpuistossa nauttimasta keväisestä ilmasta. Kaupunki on peruskorjaamassa ja puhdistamassa ainakin eniten turistikohteena olevia rakennuksia, mutta näinä päivinä olemme todenneet että heillä on todella valtava työ edessä.
Kuvassa on jonkin portaikko, ei niinkään kaukana presidentinlinnasta ja vieläpä ison tien varrella. Surku käy tuota näkymää; tageja, julisteita ja muuta töhryä on ympäriinsä.
Hotellinkin lähistöllä on rakennuksia, joiden seinässä on leijonanpäitä kohokuvina, niin eikös niiltäkin löydy viikset, silmälaseja ja mustia silmiä.
Yhdelle alastonpatsaalle oli joku erittäinen ahdaskatseinen piirtänyt bikinit.

Käytiin muuten tänään testaamassa Pizza Hut. Ei ollut muuten yhtään sama meininki kuin Suomessa. Menu oli aivan eri kuin meillä ja mikään ruoan osa ei näyttänyt tehdasvalmisteiselta. Suomessahan paahdetusta leivästä näkee että se on pakastepatonkeja ja jälkiruoka-annokset ovat valmiiksi jo muovikipoissaan. Suoraan sanoen ainakin tämä kokeiltu Pizza Hut oli oikea ravintola. Kahden hengen täyden aterian hinnaksi tuli yhteensä n. 16 euroa.

Mistä tuleekin mieleen tämä tippi-homma, jota kukaan suomalainen ei osaa tuosta noin vain. Minulle on todella hankalaa ymmärtää milloin annetaan tippiä ja milloin ei. Pompei-nimisessä pizzeriassa se sisällytettiin automaattisesti, mutta pitäisikö sitä antaa myös pikaruokapaikoissa? Ei minusta, sillä nehän vain "kaivaa" ruoan jostain. Ravintoloissa kyllä, kunhan tarkistaa laskusta ensin onko sinne lisätty sitä jo valmiiksi. Minä en ainakaan koskaan muista laittaa tippiä, jos sitä ei ole jo valmiiksi laskuun lisätty. Varmaan pitävät minua todella pihinä ja ranttuna täällä. :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset täältä viileästä suomesta. Taitaa olla vähän sukuvika toi tippi homma en mäkään pahemmin tippiä anna ellei ole sisällytetty laskuun,kuten suomessa yleen sä on. T: Atte

Anonyymi kirjoitti...

Kun me olimme Unkarissa tarjoilijat "kiltisti" lisäsivät turistille tipin laskuun mukaan. Eli sieltä löytyi ylimääräinen juoma tms. Mun mielestä on ihan ok tipata, jos palvelu on hyvää. Mutta tollanen omatoiminen salatippaus on ärsyttävää. Ehkä kannataa kysyä työkavereilta miten paikalliset toimii...