tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Ei rauhaa missään

Tästä tulee varmaan valituskirje, mutta ei voi mitään. Ajoittain on huonompia päiviä.

Kuva näyttää oikein kauniilta ja rauhalliselta, mutta siitä puuttuvat äänet. Kaupungissa ei pääse eroon liikenteen äänistä. Hotellihuone vaimentaa äänet hyvin, mutta ajoittain sinnekin kuuluvat erittäin selvästi tööttäykset, sireenit ja lentokoneiden äänet.
Istuimme tunnin tuossa kaupunginpuistossa ja useammin kuin kerran kuulimme ambulanssin ajavan jostain sekä jonkun pöristelevän mopollaan.

Ulkona kävellessäkään ei ole rauhassa noilta ääniltä ollenkaan. Ei mene päivää etteikö kuulisi useammin kuin kerran ambulanssin tai poliisiauton äänen. Alkuun kuulosti hauskalta heidän erikoissireeninsä joutuessaan ruuhkaan kiinni (muistutti lasten laserpyssyn ääntä), mutta vieläkään korvani eivät ole tottuneet siihen desibelimäärään mikä silloin niistä autoista aiheutuu. Porukka katselee varmaan huvittuneena, kun suljen korvani käsillä hälytysajoneuvon lähestyessä.
Joko unkarilaiset ovat pahoja rähmäkäpäliä tai sitten ambulanssi kutsutaan pienimmästäkin syystä.

Helsingissä saa seisoa päivän keskustassa eikä välttämättä edes silloinkaan kuule minkään hälytysajoneuvon ääntä.

Ei kommentteja: