sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Kiinalainen ravintola

Huh-huh! Nukuin sitten viime yönä 12 tuntia. Tuli näköjään uni tarpeeseen. Olokin on ollut koko päivän huomattavasti parempi kuin eilen.

Tänään kävin syömässä kiinalaisessa ravintolassa tai oikeastaan se on pikaruokapaikka. Annoksen sai nimittäin parissa minuutissa. Ruoka ei ole hinnalla ollenkaan pilattu, toisaalta on se täysin eri luokkaa kuin mihin on Suomessa tottunut. Mutta ei meillä taida kovin montaa pikaruokakiinalaista ollakaan.

Ostin pienen annoksen ( yhteensä 1,5 euroa. Suurempi annos olisi maksanut 2 euroa.) riisiä ja kanaa sweet-sour -kastikkeessa. Tai no, tuon kastikenimikkeen tilalle voisi varmaan vaihtaa kiisselin, oli se sen verran jäykkää tavaraa. Ihan hyvän makuista se ruoka kuitenkin oli, kunhan tottui sellaiseen "limaiseen" kastikkeeseen.
Koko ajan paikassa oli myös unkarilaisia ruokailijoitakin, joten kai täällä on sitten kaikissa kiinalaisissa tuollaista ruokaa. Ajattelin käydä huomenna kokeilemassa toista samantapaista paikkaa.

Ei kommentteja: