Näin jälkikäteen Montenegron matka tuntui erittäin onnistuneelta ja mielellämme menemään käymään siellä toistekin, kunhan vain teemme paremman valinnan hotellin sijainnin suhteen. Puhtaat rantalomat eivät todellakaan ole meitä varten. Tarvitsemme jonkinlaista seikkailua ja mahdollisuutta paikkojen tutkimiseen ja penkomiseen.
Ainoat negatiiviset asiat tuossa reissussa olivat: lämmössä nuutuminen, jalkojen saattaminen verille osuessaan terävään kiveen meressä ja uimapuvun yläosan häviäminen ikkunalaudalta, minkä vuoksi parin viimeisen päivän aikana emme sitten käyneet ollenkaan uimassa. Enää nuokin tuntuvat vain unenomaisilta muistoilta.
Parina päivänä oli oikein kunnon myrskykin, sade oli oli niin kova että vedet tulivat sisälle hotellin aulaan. Mutta tuollainenhan on vain piristävää vaihtelua meille. Muut hotellin asukkaat varmaan kiroilivat, kun eivät päässeet ottamaan aurinkoa rannalle ja uimaan mereen.Kuvassa on juuri tulossa vesisaderintama kohti rantaa. Minuutin sisällä se oli jo meidän kohdallamme ja meillä oli todella kiire juosta rakennusten suojiin.
Autotallikatokset ja terassit ovat todella ihastuttavia Montenegrossa. Suurin osa katoksista muodostuvat viinirypäle- köynnöksistä, mutta parissa kohtaa oli myös kiwikatoksia (Tai ainakin minun silmissä ovat kiwiä).Mielenkiintoista sinällään että näimme vaikka kuinka paljon hedelmiä kasvavan puissa, mutta hotellin aamupalaan ei kuulunut minkäänlaista hedelmää. Illallisen yhteydessä oli yleensä jälkiruokana jotain hedelmää.
Ennen Montenegroon lähtöämme katselimme kartasta etäisyyksiä ja silloin näytti että eihän se ole matka eikä mikään kävellä Tivatista Kotoriin. Tivatiin päästyämme mielipide muuttui sukkelaan linja-automyönteiseksi ajatteluksi. Suorin reitti Kotoriin on noiden kuvassa olevien vuorten yli. Se ei oikein houkuttanut. Varsinkin yli +30 asteen helteessä ja pitäisi raaha muutama litra vettäkin mukana. Eh-heih... eiköhän ole varaa laittaa yhtä euroa bussiin ja nauttia vuorenvierta kulkevista mutkaisista teistä tuijotellen samalla rotkoihin ja miettiä miten tämä bussi oikein pystyy kääntymään tuossakin mutkassa (Pystyihän se, mutta reilusti vastaantulevien kaistalla). Täällä on muuten todella rauhallinen ajotyyli, tosin kuka hullu lähtisi kaahailemaan kapeilla vuoriteillä.
Kotorin puolella me hullut (tietoisina heikkouk- sistamme) lähdimme sitten kiipeämään ikiaikaisia portaita ylös linnakkeelle katsomaan maisemia. Matka ylös kesti reilusti yli tunnin (kävelimme nopeasti, sillä olimmehan juuri levänneet bussissa) ja alastulo kesti toisen samanlaisen rupeaman (Piti kävellä hitaasti, sillä lämpö heikensi melkolailla tasapainoaistia).Siellä käynti oli kyllä melkoinen saavutus, moni luopui kiipeämisyrityksestä jo puolessa välissä. Ajoittain myös piti katsoa tarkasti minne astui, sillä portaita puuttui tai ne olivat irrallisia. Lisäksi reunamuuria puuttui jostain kohdin, jolloin todella piti katsoa tasapainonsa perään.
Mutta kyllä tuo kaikki kannatti kestää sen näköalan vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti