keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Pitkästä aikaa tännekin jotain

En ole näköjään oikein jaksanut tätä päivitellä sen jälkeen kun kesälomalta tulin. Suurin syy tähän oli että jostain syystä viime aikoina hotellin nettiyhteys on ollut hermoja raastava ja into kirjoittamiseen lopahti oikeastaan siihen kokonaan. Erityisesti yhteys oli heikko iltaisin, jolloin minulla olisi ollut aikaa edes vähän kirjoittaa.
No, nyt saan toivottavasti itseäni niskasta kiinni ja päivitän tätä ainakin ajoittain edes vähän.

Viime viikonloppuna kävin Budan kukkuloilla ihastelemassa näköalaa kaupungin suuntaan. Näköalatorni oli jo itsessään näkemisen arvoinen, kuten myös sieltä avautuva näköala kaupungin ylle. Kävin kiipeämässä aivan tornin huipulle, mutta siellä ei kauaa tehnyt mieli viipyä. Suuret parvet siivellisiä muurahaisia oli tehnyt kunnon aluevaltauksen juurikin kyseise tornin huipulle ja tottakai minäkin sain osani heidän tuotoksistaan.

Paluumatkalla kävin katselemassa miltä Magrit-saari näyttää näin syyskuussa. Pollaan ei meinaa oikein mahtua se että joku voi ottaa syyskuussa aurinkoa stringi-bikineissä. Ja kyseessä ei ollut ainoastaan yksinäinen neitonen, vaan puisto oli täynnä kroppa puolipaljaana olevia ihmisiä. No, sen jälkeen kun Turkka lähti on täällä ollut lämpötila yli +25 astetta reilusti.

Olen muuten täällä enää vajaat 4 viikkoa. Tai ainakin alkuperäinen tarkoitus oli. Varasin tässä viikko sitten jo lentolipunkin Suomeen ja samalla varattiin Turkallekin meno-paluu samalle lennolle. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun sain tietää että mitä luultavimmin en pääsekään silloin takaisin Suomeen. Joten Turkka pääsi tekemään lipunperutus-rumban. Onneksi se sujui nätisti. Nyt minä vain sitten odottelen tietoa, että milloin oikein pääsen Suomeen, jotta voisin siihen oikein paluulipun hankkia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Tiina!

Hieno tuo tanssiva farao - ME-viittauksista aina plussaa. ;)

Olinkin jo aikeissa kirjoittaa ja kysyä, milloin palaat tänne. Miksi ne eivät pästäkään sinua tänne? Joudutko olemaan yliaikaa siellä?

Ja älä ajattelekaan luopuvasi kirjoittelusta. On ollut tosi mukava lukea seikkailuistasi siellä. Tottapuhuen, näiden kirjoitusten kautta minulle on paljastunut ihan uusi Tiina. Pelkkää positiivista, älä huoli. Onkin pakko vaatia, että vastaisuudessa saamme nähdä enemmän tätä puolta sinusta. :)

Ja mikä kumma on kun ei Radagast-blogiin kuulu vastausta... ;)

-Mia

Tiina kirjoitti...

Ei hätää. Missään nimessä en ole täällä yliaikaa. Pikemminkin voi olla että tulen täältä aiemmin.
No, viimeistään 30.9. nähdään olenko jo Suomessa vai en.

Pitäisiköhän laittaa jotain vastausta Radagastiin...