Ei voi muuta sanoa kuin olihan päivä!
20.8 on kansallinen pyhäpäivä Unkarissa ja minun huonoksi onnekseni se sattui juurikin sunnuntaille. Eli ei vapaata töistä. Tässä jotain taustaa
Pyhän Tapanin päivälle.
Koko viikonlopulle olisi ollut tarjolla kyllä nähtävää enemmän kuin aikaa olisi ollut jakaa, mutta me päätimme ottaa rennosti. Osallistuimme rientoihin vasta sunnuntaina.
Sunnuntai-iltapäivällä lähdimme kävelemään kohti Tonavaa ja mitä lähemmäksi pääsimme rantaa sen enemmän poliisit olivat sulkeneet katuja autoilta. Jos halusi kulkea keskustassa, niin jalkoihin oli turvattava. Oli todella ihana kävellä keskellä katua väistellen pelkästään skoottereita. Mitä lähemmäksi rantaa pääsimme sen suuremmaksi alkoi käydä meteli. Pyhän Tapanin basilican lähelle päästyämme totesimme että siellä oli menossa messu.
Syy miksi suuntasimme kohti jokea oli
Red Bull Air Race mikä suoritettiin Tonavan yllä kahden sillan välissä. Oli todella mahtavaa katsoa kun pienkone tulee ja alittaa ketjusillan, minkä jälkeen kaartaa mutkan toisen sillan luona, palaa takaisin tekemään silmukan ja lentää ketjusillan ali uudestaan ja lopuksi kohoaa taivaisiin häviten pilvien joukkoon. Ja suurin osa tästä tapahtui silmien tasolla 100 metrin etäisyydellä.
Kisan loputtua kävelimme ympäriinsä keskustassa odottaen pimeän tuloa, sillä päivän lopuksi oli vielä luvassa ilotulitusta. Jossain välissä päädyimme Margit-saarelle vievän sillan kupeeseen, mistä katselimme illan hämärässä lipuvaa laivakulkuetta heidän asettuessaan hyvälle paikalle ilotulista ihailemaan. Se on todella lumoava näky. Joella näkyi veneiden silhuetteja pienillä punaisilla ja valkoisilla valoilla varustettuna. Näyn lumoutta lisäsi Budan vuoria ajoittain valaiseva salamointi.
Yht'älkkiä kajareista kuului äänekäs piip-piip-piip, minkä jälkeen alkoi musiikki ja ilotulitus ketjusillalta. Huonoksi tuuriksemme parlamenttitalo jäi juurikin meidän ja ketjusillan väliin, mutta ei se mitään pitkin Tonavan rantoja oli laitettu isoja näyttöjä, joista näkyi ilotulitus koko komeudessaan. Nyt ei voi muuta kuin todeta että haluan todellakin nähdä ne joka syksyiset ilotulituskisat Suomessa joskus livenä. Tämä vähäkin mitä me näimme sunnuntaisesta ilotulituksesta oli todella mahtava.
Harmi vain että kaikki ilo kestää vain hetken. Kesken nautintojen tunsimme miten ilma alkoi viilenemään monella asteella. Hetken päästä nousi valtava puhuri juurikin ilotulituksen suunnalta, tätä seurasi ihmisten kirkuna ja näimme miten ihmismassa alkoi vyörymään meitä kohti. Meinasimme lähteä massaa karkuun, mutta päätimme astua hieman sivuun ja jäädä katsomaan mitä tapahtuu.
En ole koskaan ennen nähnyt ihmisten panikoivan sellaiseen malliin. Tonavan rantamille oli laitettu verkkoaita, jotteivät ihmiset menisi liian lähelle jokea lentokisan ja ilotulituksen aikana. Mutta eipä taida olla aitaa keksitty mikä todellakin estäisi ketään sitä ylittämästä. Aidan tuolla puolen olijoilla oli todella paniikki päällä pois pääsemiseen. Jossain kohtaa aitaan saatiin rako, mistä ihmiset pääsivät turvaan tai ainakin vähempään pahaan kuin Tonava.
Sitten alkoi tulla valtava vesisaderintama meitä kohti. Sade oli niin kova että ilotulitusta, parlamenttitaloa eikä näyttöjä enää näkynyt. Tässä vaiheessa päätimme luovuttaa ja lähteä etsimään pikaisesti suojaa lähimmistä kerrostalojen seinämistä.
Kapeat kadut estivät ainakin pahimmat tuulenpuuskat ja vesimyräkät. Pujottelimme pitkin katuja pysyen seinän vierrustalla. Yhdessä kadunristeyksessä poliisit pysäyttivät meidät ja pakottivat meidät menemään kadun toiselle puolen, missä ei ollut enää seinän antamaa suojaa. Hieman myöhemmin ymmärsin täydellisesti miksi he sen tekivät. Kompuroidessani kattotiilenpalasen yli tajusin että tämä koko kaupunki on vanha ja rapistunut. Myrskyn aikana voi aivan milloin tahansa pudota seinästä/katosta palanen. Tämän jälkeen kävelimme melkoisen keskellä jalkakäytävää, tosin kapeilla kaduilla ei voi olla missään turvassa. Päästyämme leveämmille kaduille, jouduimme toteamaan ettei sielläkään voi olla turvallista. Kadun varsilla olevista puista oli katkennut valtavia oksia ja kastanjapuista oli lennellyt ympäriinsä pieniä, erittäin piikikkäitä pähkinöitä.
Lähestyessämme hotellia sade oli jo hellittänyt. Jäljellä oli pelkkää tihkua. Vaatteet täysin vetisinä könysimme huoneeseemme ja riisumaan kaikki märät ja kylmät yltämme ja menimme lämpimään kylpyyn lillumaan tunniksi.
Nyt on hyvä ja rauhallinen olo, mitä hieman järkytti kyllä
YLEn uutinen aiheesta. Minulla on vieläkin käsilaukku aivan märkä siitä vesisateesta.
Jos olisimme olleet hotellissa koko tuon ajan, niin tuskin olisimme edes huomanneet myrskyä ja olisimme vain ihmetelleet päivän uutisia.
Huvittavin tanssiryhmä oli tämä vatsatanssiryhmä. Tai no, huvittavaa siinä oli herra Faarao, joka tuntui ottavan ilon irti oikein kunnolla. Näköjään teitä säästäksenne, olen onnistunut nappaamaan kuvan faaraosta juurikin selkäpuolelta. Mutta, jos kasvotkin haluatte nähdä, niin Turkalta varmastikin löytyy sellainenkin.
Tässä yksi mielenkiintoinen sambakulkue takaapäin. Ryhmän alkupäässä oli tanssitytöt, minkä jälkeen tulivat musikantit ja vielä lopuksi capoeira- tanssijoita. Kaikilla oli nämä ilmapallo- härpäkkeet selässä, joten capoeira-porukka ei voinut muuta kuin kävellä. Ilmapalloja oli tarjolla kaikissa sateenkaaren väreissä.
Suurin osa kulkueista oli rekkoja, joiden perässä oli lava. Itseasiassa homma muistutti erittäin paljon abikulkuetta. Osa lavoilla olevista oli jo heti alkumetreillä niin heikkokuntoisen näköisiä, että jännäsin milloin yleisö saa jotain ylimääräistä niskaansa.
Tässä paraatin suloisin vaunu. Vaunu sisälsi koloja, joissa oli muutama tanssija. Ei, tanssijat eivät ikävä kyllä olleet pukeutuneet mitenkään erityisesti.
Tästä seuraakin pari kuvaa yleisöstä. Osa yleisöstä oli innostunut oikein kunnolla pukeutumaan hieman normaalia erikoisemmin (Tai no mistä minä sen tiedän, pelkkä olettamus).
Kuvaa ei varmaan paljoa tarvitse selitellä. Pariskunnan vaatetus oli friikein näkemäni.
