perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Palatinus-kukkulan ympäristö

Vihdoin ja viimein pääsin töistä sen verran aikaisin että oli vielä valoisaa, joten otin suunnakseni paljon puhutun Rooman keskustan.

Bussi- ja metroliput ovat täällä halpoja, maksavat vain 1 euron ja siihen sisältyy 75min vaihtooikeus. Tosin ainakin metroalue hieman pelotti, varsinkin kun näki miten paljon alueella pyöri poliiseja ja vartiomiehiä. Pelkoa ei suinkaan vähentänyt metrovaunut, jotka olivat täysin graffitien peitossa.
Keskustaan pääsee erittäin helposti metrolla ja useimpien nähtävyyksien lähelle on sijoitettu metroasema helpottamaan turistien kulkua vielä entisestään. Vielä kun lisäisivät liikennevalojen ja suojateiden määrää, niin turvallisuuden tunne paranisi kummasti.

En taida jaksaa enempää hölistä vaan antaa kuvien puhua puolestaan.




























Tästä kuvasta on pakko mainita että tämä tyhjä ruohokenttä on Circus Maximus. Joissain kohdin maassa on vielä jäljellä jonkin verran marmorin pirstaleita sekoittuneena lasinpalasien, pullonkorkkien ja tupakantumppien sekaan.


























































Ai niin, se vesisade loppui jossain välissä ja sen jälkeen oli oikein kaunis auringonlasku.

Ei kommentteja: