perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

Punkinpuremana

Nyt se on sitten vihdoin tapahtunut, elämäni ensimmäinen punkin purema. Mutta sitä saa mitä tilaa.

20.-21. kesäkuuta - siis eilen ja toissapäivänä - meillä oli tiimipäivä jossain tuolla Budapestin ulkopuolella kylässä nimeltä Leányfalu (Linkki on kohdennettu huvilaan missä yövyimme). Kyseessä on Villa Székely, joka on kiva pieni hotellin tapainen ja porukalla tuntuikin olevan mukavaa.

Jokaiseen tiimipäiväänhän kuuluu jotain ryhmätehtävää ja meidän tehtävämme oli suunnistaa GPS-laitteiden, kartan ja kuvien avulla rastilta rastille läheisessä metsässä. Mukavaahan siellä oli polkuja pitkin kuljeskella. Tosin ajoittain piti käydä rämpimässä pusikon keskelläkin, mistä ilmeisesti seuralaiseni sainkin. Edelleenkin minun pitäisi kieltäytyä kaikenlaisesta rasituksesta yli +30 asteen helteessä, mutta metsä antaa salakavalaa viileyttä.
Huomasin väsymyspisteeni vasta vuorenhuipulle kiivettyämme ja jouduinkin tulemaan alas toisten ajoittaisella tuella. GPS sanoi kohteeseen olevan 2 kilometria varmaan 4 kilometrin matkan ajan ja viimeiset puoli kilometriä kiipesimme GPS:n ilmoittaessa matkaa olevan enää 150 metriä. Ja minun tuurillani ryhmäni oli ainut joka oli sinne kiivennyt toisten päättäessä että kohde oli liian kaukana. Ilmoittivat asiasta meillä vasta kun otimme toisiin yhteyttä ja kyselimme heidän viipymisiään.
Huvilalle päästyämme olin jo niin poikki että nippa nappa jaksoin syödä illallista ja olinkin ensimmäinen nukkumaan menijä.

Aamulla minua odottikin yllätys kainalossa laittaessani deodoranttia. Sinne oli ilmestynyt parin millin kokoinen luomi, joka napsahti hassusti irrottaessani sitä. Lähempi tutkiskelu paljasti kysessä olevan monijalkainen pikkuötökkä. Vaikka olinkin ollut metsässä pussihousut ja pitkähihainen pusero päällä ja myssy päässä, oli kaula-aukkoni ollut sen verran suojaton että siitä pääsi punkki luikertelemaan sisälle nätisti.
Toinen suurempi yllätys tuli tänä aamuna täällä Budapestin hotellissani huomatessani genitaalialueella samanlaisen hämärän luomen. Miten ihmeessä punkki on sinne päässyt? Ainoat mahdollisuudet ovat että se on tipahtanut housujen suusta tai puserosta vessassa käydessä tai sitten yöllä kun olen nukkunut kevyemmässä yöpuvussa se on kömpinyt jalkaa pitkin sinne. (Sillä pöljyyttäni istuin vaatteet päällä illalla vuoteeni laidalla.)
Turkka pääsee tänään heti tultuaan leikkimään apinaa ja käymään läpi päänahkani ettei siellä vain ole samanlaisia yllätyksiä.
Olen erittäin iloinen siitä että otin viime vuonna punkkirokotuksen, harmi vain että unohdin vahvistaa rokotusta tänä vuonna. Toivon mukaan viime vuoden annoksessa on vielä edes jonkin verran tehoa. Suomeen palattuani taidankin käydä heti alkuun uusimassa rokotuksen.

Ei kommentteja: