tiistaina, elokuuta 20, 2013

Kuljen pitkin kulunutta asfalttitietä. Lyhdyn himmeä valo näyttää tiellä suuria tummia petoja, jotka lähemmällä tarkastelulla paljastuvat skorpionin sijaan vain pikkukiviksi.
Poistun tieltä pienelle soratielle. Kivet narskuvat sandaalien alla ja menevät varpaiden väliin.
Sisämaasta päin nousee tulikuuma aavikkotuuli. Se kuumentaa vaatteeni hetkessä polttaviksi. On kuin olisin kuivassa saunassa. Tätä kuumuutta on päästävä pakoon.
Pimeässä laskeudun rinnettä alas tunnustellen jokaista askelta. Lyhty antaa vain haalean kuvan polusta, jota kuljen.
Tunnen miten sora muuttuu pikkukiviksi. Tuuli kuumottaa edelleenkin niskassani.
Pikkukivet muuttuvat isommiksi kiviksi ja horjuen hypin kiveltä toiselle. Kasvoissani tuntuu kevyt viileys. Alan olla lähellä määränpäätäni.
Kivet loppuvat ja tunnen jaloissani viileän hiekan. Jatkan matkaani eteenpäin. Hiekka muuttuu kosteammaksi. Hetken päästä tunnen miten viileät aallot hyväilevät jalkojani. Tekisi mieli mennä uimaan, mutta pimeässä meri tuntuu pelottavalta, joten tyydyn pysyttelemään rantavedessä.
Polvistun veteen ja annan aaltojen vyöryä ylitseni. Suolainen vesi tuntuu virkistävältä.
Palaan takaisin rannalle. Etsin ison laakean kiven ja paneudun siihen selälleni.
Katson taivaalle. Yritän löytää otavan ja muut tutut tähtikuviot. Ne tuntuvat olevan täysin väärissä paikoissa.
Tuijotan hetken aikaa kohtisuoraan ylös katsellen taivaan halki menevää harmaata vanaa. Vanan keskellä on himmeämpi viiva. Tuijotan vanaa hetken ja toisen. Silmäni laajenevat tajutessani tuijottavani Linnunrataa.
Mereltä tulee viileä kasvoja hyväilevä tuuli. Suljen silmäni. Nautin tuulesta, meren tuoksusta. Kuuntelen aaltojen pauhua ja korvan juuressa olevan vesilammikon simpukoiden pientä pulputusta.
Torkahdan hetkeksi.
Ilman käydessä viileämmäksi nousen ylös ja lähden kävelemään kohti majapaikkaani.
Aavikkotuuli on alkanut vaimenemaan ja ilma tuntuu raikkaammalta.
Majapaikalle päästyäni ilma on viilennyt jo sen verran että pystyn nukkumaan vuoteessani.
Meren pauhu kuuluu taukoamatta ja vaivuttaa minut uneen.

Liikenne Marokossa

Liikenne tuntuu suomalaisen silmissä valtavalta kaaokselta. Liikennesääntöjä ei tunnu olevan ja kaikki kulkevat oman tahtonsa mukaan. Jollain mystisellä tasolla siinä on kuitenkin jokin mystinen logiikka ja sitä logiikkaa on vain mahdoton selittää.

Teihin on maalattu kaistojen viivat, mutta oikeastaan kukaan ei niitä juuri seuraa. Jos tykkää ajaa tien vasenta reunaa niin siitä vain niin kauan kun ei ole vastaan tulevaa liikennettä. Usein autot ajavat hiljaisena aikana keskellä tietä. Ruuhka-aikana taas olen nähnyt pahimmillaan kaksikaistaisella tiellä viisi autoa vierekkäin ja niiden edessä oli juuri silloin vielä tulossa alikulkutunnelikin kaiken lisäksi.

Olen muutaman kerran ajanut itsekin autolla Marokossa. Alussa olin täysin kauhuissani, mutta sitten kun vain päätin että olen vastuussa ainoastaan siitä että oma auto kulkee ennakoitavasti ja katson ainoastaan että edessä ei ole mitään mihin törmätä, niin kyllä muut kulkuneuvot varovat sitten minua.

Paikallisten kyydissä ollessani olen kyllä muutaman kerran muutamat rukoukset heittänyt kun edessä on ollut selkeästi vaaratilanteita. Kuten esimerkiksi ohitetaan auto vaikka samalla hetkellä viereisellä kaistalla on menossa auto toiseen suuntaan.



Suurimpia riskiryhmiä liikenteessä ovat moottoripyöräilijät ja ne harvat polkupyöräilijät. Ne puikkelehtivat täysin arvaamattomasti liikenteen pienimmissäkin sopukoissa. Kypäriä ei niillä juurikaan ole ja niiltä, joilta sen tapainen löytyy, on se jostain syystä päässä nurinpäin.

Jalankulkijat taas ovat täysin oman onnensa varassa. Muut ajoneuvot eivät juurikaan varo heitä ja he joutuvatkin kulkemaan melko ripeästi kaistojen välissä.

Juttelin yhden paikallisen kanssa liikenteestä ja autokouluista. Sen selostuksen jälkeen kyllä ymmärrän miksi liikenne on mitä on. Jos ajokortin hakijalta löytyy tarpeeksi pänäkkää, niin ajokortin saa tuosta noin vain ilman mitään ajotaitoa. Tosin ei se autokoulukaan juuri kehuttava ole. Ajo-opetus tapahtuu suljetulla alueella, jossa ajetaan vain ympyrää ja harjoitellaan taskuparkkeerausta pari tuntia. Sitten vain ostamaan se ajokortti.
Ja luoja vain tietää kuinka paljon tuolla liikenteessä on kuskeja, joilla ei ole ajokorttia laisinkaan.

En tiedä milloin olisi paras aika ajaa autoa; päivällä vaiko yöllä. Päivällä on enemmän ajotaidottomia liikenteessä, mutta ainakin on valoisaa nähdä muu liikenne. Yöllä taas on hiljaisempaa, mutta ne harvat liikkeellä olevat ajoneuvot ovat vaarallisia.
Ensinnäkin Marokossa ei katsasteta autoja, joten autojen kunto on mitä on. Niiden ajovalot voivat sojottaa vaikka taivaalle tai ne vain nyt sattuvat olemaan rikki. Moottoripyöriä, jalankulkijoita ja aaseja kärryineen ei näe ennen kuin ne ovat alle 10 metrin päässä autosta, missään niissä kun ei ole edes heijastimia ilmoittamassa niiden olemassaolosta. Ja niiden lisäksi vielä villieläimet ja kulkukoirat.
Toiseksi, vaikka autoja ei katsasteta niin niillä ajetaan lujaa... todella lujaa ja yöllä tehdään niitä samoja uhkarohkeita ohituksia kuin päivälläkin.
Kolmanneksi, kiitos sen  loistavan ajo-opetuksen esimerkiksi valojen käyttö on täysi mysteeri ihmisille. Pitkiä valoja ei jakseta vaihtaa lyhyille muiden autojen lähestyessä tai sitten niitä pitkiä valoja vain ei jakseta käyttää ja ajetaan vain lyhyillä valoilla pilkkopimeässä.
Neljänneksi, useimmat tiet eivät ole hyvässä kunnossa joten niissä voi esiintyä suuriakin kuoppia, jotka on havaittavissa vasta viime hetkellä.

Itse suosin liikkumisessa mieluiten pitkillä matkoilla junaa tai hieman kalliimpaa bussia. Kalleimpien bussifirmojen busseja sentään huolletaan ja niillä voi olla jopa jonkinlainen vakuutus matkakontissa olevien laukkujen  katoamisen varalle. Lisäksi nuo bussit eivät pysähdy poimimaan jokaista bussiin pyrkijää vaan ottavat kyytiläisiä ainoastaan tietyiltä bussiasemilta.
Kaupungeissa suosin takseja. Jokaisessa kaupungissa on omavärisensä taksit. Casablancassa esimerkiksi pikkutaksit ovat väriltään punaisia ja isommat taksit valkoisia. Taksit eivät mielellään lähde oman alueensa ulkopuolelle, joten siinä onkin säätämistä kun haluaa siirtyä taksilla kaupungista toiseen.

Casablancan pikkutakseja - hieman uudempaa mallia
Pikkutaksit ovat useimmiten pikkuFiatin kokoisia ja ne varataan aina täysin matkustajan omaan käyttöönsä.
Isot taksit taas ovat kokoluokkaa vanha mersu ja toimivat pikkubussin tapaisesti. Matkustajia otetaan kyytiin, jos taksista löytyy tilaa. Ja niitä matkustajia mahdutetaan kyytiin usein miten etupenkille kaksi kappaletta ja takapenkille neljä kappaletta.

Omalla autolla kaupungissa liikkuessa on melkeinpä kiitollinen parkkipojista. Melkein jokaisella kadunvarrella on oma parkkipoikansa, joka auttaa löytämään autolle paikan ja avustaa autonkuskia taskuparkkeerauksessa. Voisi sanoa että marokkolaiset ovat loistavia taskuparkkeerajia sillä muita parkkeeraustapoja ei oikeistaan täällä ole saatavilla. Parkkipojat myös jollain tasolla huolehtivat että asiattomat eivät pääse autoihin käsiksi, tosin joillain alueilla poikien vastuulla on niin suuri kadunpätkä että heidän on mahdotonta vahtia jokaista autoa.

tiistaina, elokuuta 13, 2013

Nyt puhutaan vessoista

Julkiset ja vieraat vessat ovat minulle kammotus ja ulkomailla pyöriessä saakin sitten kokea niitä laidasta laitaan. Julkiset vessat eivät vain tunnu hygieenisiltä ja muutaman kerran olen reissuillani miettinyt kahteen kertaan että käynkö vessassa vai pidättelenkö kunnes vastaan tulee sopiva puska tai ehdin majapaikkaan.

Suomessa kauhistusta tuo ulkovessat hämähäkkeineen ja Helsingin rautatieaseman Sokoksen vessat. Useammin kuin kerran olen Sokoksen vessojen ovella kääntynyt kannoillani kun olen ovea avatessani huomannut ruskeat viirut pitkin lattioita. En ymmärrä miten ihmeessä ihmiset onnistuvat sillä tavalla sotkemaan niissä paikat.

Nyt Marokon reissulla olen törmännyt melkein joka paikassa lattiavessoihin eli reikä lattiassa tyyppisiin. Ensimmäisen kerran elämässäni törmäsin lattiavessaan Murmanskissa Neuvostoliiton aikaisessa hienostohotellissa vuonna 1983. Siinä riittikin pienelle tytölle miettimistä kuinka homma hoidetaan kun ei ole edes vessapaperia saatavilla ja kertomista Suomessa kavereille Neuvostoliiton köyhyydestä.
Myöhemmillä Neuvostoliiton ja Venäjän reissuillani varasinkin aina mukaani vessapaperirullia. Nykyään minulla ei ole matkoillani mukana enää vessapaperirullia vaan laukussa on aina varalla pieni nessupaketti ja kosteuspapereita käsidesin kera.

Itseasiassa olen alkanut pitää melkeinpä lattiavessoista enemmän kuin eurooppalaisista wc-istuimista. Törkyisessä lattiavessassa voi tehdä tarpeensa, mutta törkyisessä eurooppalaisessa vessassa tulee ongelmia sen istuimen puhtauden kanssa. Eurooppalaisessa sitä yrittää ensin pestä istuimen puhtaaksi ja sitten kaikin keinoin välttää ettei pakarat koskettaisi edelleenkin likaista istuinta. Kun taas törkyisessä lattiavessassa riittää että pesee kenkänsä suorituksen jälkeen.

Mallikuva tavallisen asunnon vessasta


Harjoittelua lattiavessan vaatii. Itsellänikin alussa homma tuntui hyvin kömpelöltä kun ei ole vuosiin "harrastanut" kyykkypissaustakaan, mutta vähitellen se alkoi luonnistumaan.
Tarpeentekoalueella on yleensä korokkeet, joissa seisotaan pyllistäen/kyykkien kasvot pois päin reiästä. Lähellä tätä aluetta on yleensä vesihana, josta saadaan alapään pesua varten vesi. Usein hanan lähettyvillä on iso ja pieni ämpäri. Isompaan ämpäriin kerätään käyttämätön vesi tai esim. käsieen pesuun käytetty vesi. Usein muslimit suorittavat myös ennen rukousta vaadittavan puhdistuksen tämän hanan äärellä keräten ylimääräisen veden ämpäriin. Ämpärissä olevalla vedellä saa sitten puhdistettua lattian virtsasta ja ulosteesta.
Pieni ämpäri on sitten varsinaista alapään pesua varten. Oikealla kädellä kaadetaan pikku ämpäristä vesi alapäähän vasemman käden suorittaessa mekaanisen pesun.
Sitä pientä ämpäriä ei sitten upoteta sinne isompaan ämpäriin. Siinä isommassa ämpärissähän oleva vesi ei ole aina puhdasta.

maanantaina, elokuuta 12, 2013

Kaktusviikuna

Marokossa törmää melkein joka kadunkulmassa myytäviin kaktusviikunoihin, joita paikalliset vetävät napaansa minkä sielu sietää. Kaktusviikuna on kaktuksen hedelmä ja on yhtä piikikäs kuin itse kaktuskin. Taitavat myyjät leikkaava hedelmän auki kuitenkin näppärästi, jolloin tällainen kömpelömpikin tahmanäppi voi nauttia hedelmästä suuremmitta tuskia. Tosin olen kyllä joutunut poistamaan pari kertaa sormistani ja ikenestäkin piikin pari, kun kohdalle on osunut ei-niin-taitava leikkaaja.


Kypsät hedelmät ovat sisältä keltaisia ja sisältävät suuria siemeniä, jotka pyöreän muotonsa vuoksi on helppo nielaista kokonaisina.
Koostumukseltaan hedelmä on kostea ja raikas. Maku muistuttaa kurkkua yhdistettynä ripaukseen vesimelonia.
Paljon syötynä kovettaa vatsaa, mikä voi aina silloin tällöin ihan toivottu reaktio löysästä vatsasta kärsivälle turistille.

Kaktusviikuna on hyvin yleinen kasvi. Yhdellä eurolla sitä saakin parhaillaan sen pari kolme tusinaa. Maaseudulla sitä näkee käytettävän pihapiirien aitoina. Se pitää talon eläimet pihapiirissä ja antaa luontaisen suojan seudun villieläimiä ja tuntemattomia ohikulkijoita vastaan. Joillain alueilla aidat ovat niin korkeita ettei taloja näy laisinkaan niiden takaa.

Pihapiiri on suojattu tiilimuurilla ja kaktuksilla

maanantaina, heinäkuuta 29, 2013

Gadgetit, joita ilman en minnekään lähde

Jokaisella on muutama tavaraa, joita ilman ei vain pysty lähtemään millekään reissulle ilman että tuntuisi jotain puuttuvan.
Minulle hyvin tärkeitä ovat neljä tavaraa. Ensimmäisenä pakkaan laukkuuni aina Nintendo DS XL:n. Sitä seuraa puhelin. Sitten pakataan laukkuun vielä kamera ja pitemmille reissuille vielä miniläppäri.

 
Miniläppärini on Samsung NF310, jolla sujuu bloggailu ja netissä surffailu jos vain on nettiyhteyttä saatavilla. En ole oikein innostunut käyttämään internetkahviloita, joten oman läppärin käyttö on se parempi vaihtoehto... jos vain on muistanut hankkia hotellihuoneen, josta löytyy nettiyhteys tai löytää kahvilan nettiyhteydellä. Suomessa ollessani olen tosin "hätätapauksissa" käyttänyt puhelintani muodostamaan yhteyden verkkoon. Puhelimen ja läppärin yhteistyöhön saattaminen on vain ollut sen verran vaivalloista että en pahemmin ole sitä mahdollisuutta halunnut käyttää. Yhtenä syynä on se että jouduin pitämään läppärilläni vanhaa Kies-versiota, jossa tuollainen nettiyhteyden käyttö oli mahdollista.

Pitkään palvellut puhelimeni Samsung Corpy Pro sai väistyä viime keväänä Samsungin julkaistessa uuden Galaxy S4:n. Pitkään pohdin uskaltaisinko vihdoin ja viimein siirtyä mekaanisesta puhelimesta täysin kosketusnäytölliseen puhelimeen, mutta joskushan se suuri askel on otettava. Suomessa ollessani en oikein osannut arvostaa tuota puhelinta, mutta tämän lomaviikon aikana puhelin on noussut arvossaan suurempaan. Ensi töikseni saavuttuani Marokkoon hankin siihen prepaid-liittymän ja nettiliittymän määrittelemättömällä datamäärällä. Tosin nettiyhteyden toimintaan saattaminen vei pari päivää, kun 3G ei ollut automaattisesti aktivoituna numerossa vaan se piti hoitaa puhelinyhtiön kautta.
GS4:ää pystyy käyttämään WiFi-tukiasemana, joten tietokoneiden yhdistäminen siihen on pykälää helpompaa kuin entisen puhelimen avulla. Itseasiassa kirjoitan tätäkin postausta tällä hetkellä miniläppäri yhdistettynä puhelimeen, sillä normaali nettiyhteys ei aina oikein pelitä nykyisessä sijainnissani.
Puhelimen avulla minulla on käytössäni GPS ja alueen kartat. Lisäksi Googlen Nyt/Now-palvelun avulla saan nopeasti laskettua valuuttakurssin, kääntää lauseita maan kielellä ja saan tietooni lähelläni olevia näkemisen arvoisia kohteita.
Pari yötä sitten tajusin puhelimessani olevan hyvin voimakas salamavalo, jonka saa toimimaan taskulamppuna yhdellä painalluksella.
Rakastan tätä puhelinta päivä päivältä.


Kameroita minulla on käytössäni kaksi kappaletta.
Paikoissa, joissa ei ole äärimmäisiä olosuhteita ja tunnen voivani säätää kameralla kuinka paljon tahansa, käytän minijärjestelmäkameraani Olympus Pen E-PL1. Siihen minulla on kolme objektia, mutta yksi niistä on sellainen etten oikeastaan käytä sitä laisinkaan. Se ei vain sovi reissukäyttööni. Kahden muun objektin välillä säädänkin sitten oikein kunnolla, kun tuntuu että aina minulla on väärä objekti kamerassa halutessani kuvata jotain. Minun pitäisi varmaan alkaa etsimään noiden kahden objektin välimuotoa.
Kamerassani ei ole etsintä, joten olen ostanut siihen erillisen elektronisen etsimen. Etsin on parhaimmillaan aurinkoisella säällä, jolloin kameran isolta näytöltä ei juuri näe mitään.
Vielä etsinnässäni on kunnon salamavalo, en vain ole osannut päättää mikä olisi hyvä.

Toinen kamerani on ikivanha pokkari FujiFilm FinePix F30, jota käytän huonommissa olosuhteissa. Olen aikoinani hankkinut siihen sukelluskotelon, joten voin ottaa sen huoleti mukaan myös veteen. Ikä alkaa kuitenkin painaa kameraa, joten alkanut miettiä sen vaihtamista johonkin uudempaan versioon, jota voisin käyttää merellä ilman sukelluskoteloakin.

Tällä reissullani olen huomannut että tarvitsen vielä yhden gadgetin lisää kannettavakseni. Nimittäin aurinkolaturin. Joudun laittamaan joka päivä puhelimen lataukseen ja epäilen että jos lähden hieman enemmän erämaan suuntaan, jossa ei pistorasiaa ole joka päivä saatavilla, joudun hyvin pian sanomaan hyvästit puhelimen GPS:lle ja kartoille.

keskiviikkona, heinäkuuta 24, 2013

Barcelona - 8 tunnin odotus seuraavalle lennolle

Tämän vuoden kesäloman ensimmäinen välietappi oli Barcelona, jossa vietin muutaman tunnin odottaen seuraavan lennon lähtöä.
Kotona olin hieman huolissani mihin saisin kaikki matkalaukut säilöttyä ja kuinka kauan ja miten ihmeessä pääsisin keskustaan, mutta nyt jälkikäteen täytyy sanoa että kaikki sujui hienosti. Barcelona on hoitanut homman nätisti.

Suomen lentoni saapui Terminaali 2:een. Tietenkin tavarasäilö oli Terminaali 1:ssä. Sinne kuitenkin pääsi helposti shuttle bussilla. Matka kesti jotain vartin verran. Minun kannaltani tuo tavarasäilön sijainti Terminaali 1:ssä oli vain hyvä, sillä seuraava lentoni lähti juurikin sieltä.
Tavarasäilö oli säilötty todella hyvin pari tasoa lentokentän alle aivan perimmäiseen nurkkaan, mutta jos osaa tulkita kuvia ei sen löytymisessä pitäisi olla ongelmia. Tavarasäilöstä löytyy erin kokoisia säilytyslokerikkoja, joihin saa laittaa niin paljon tavaraa kuin vain mahtuu. Vaikkakin hinnastosta saa sen ymmärryksen että jokaisesta laukusta joutuu maksamaan erikseen. Lokerikot toimivat kolikoilla, joten 10-senttisiä kannattaa varata muutama kukkaron pohjalle ettei tarvitse huonolla tuurilla joutua käymään hakemassa vaihtorahaa yläkerran ravintolasta.

Lentokentältä pääsee keskustan suuntaan junalla ja bussilla. Itse päädyin ottamaan bussin, sillä sen päätepysäkki on Placa de Catalunya, joka sijaitsee ihan vanhan kaupungin kupeessa. Terminaali 1:n bussin ID on A1 ja Terminaali 2:n bussin ID on A2. Busseissa myydään menolippuja ja meno-paluulippuja. Meno-paluulipun paluuosuus on käytettävissä 9 päivän aikana, joten se kannattaa ostaa vaikkei ihan heti olisi palaamassakaan lentokentälle. Matka päätepysäkille kestää puolisen tuntia ja ennen päättäriä sillä oli kolme välipysäkkiä, joista jokainen oli  jonkin metroaseman kupeessa.

Vanhasta kaupungista löytyy pikkuputiikkeja, kirkkoja, kauniita rakennuksia, pikkukahviloita ja paljon turisteja. Joten on sanomattakin selvää että omaisuudesta kannattaa pitää huolta.


Jos jaksaa kävellä rannalle asti, niin suosittelen pientä auringonottohetkeä ja kevyttä pulahdusta Välimereen. Uimaranta on siisti ja siellä on virikkeitä lapsillekin.


Jos taas ilma tuntuu liian kuumalta, niin Vanhan kaupungin alueelta löytyy paljon museoita kuten vahamuseo Museu de Cera.


Jos ei olisi tarvinnut huolehtia seuraavasta lennosta, niin olisin melko varmasti käynyt kokeilemassa myös köysiratoja.


Odotan jo innolla paluulentoa että pääsisin käymään läpi vielä lisää Vanhaa kaupunkia 7 tunnin vaihtoajalla
 
.

tiistaina, heinäkuuta 09, 2013

Seikkailuja, jännitystä, vaaroja... Tule rakas ystäväni, lähdetään seikkailuun!

Tämä blogi on ollut hiljainen. Viime vuoden postaukset ovat jääneet tekemättä vaikka reissuja on tehty. Ehkä tänä vuonna saadaan tännekin hieman enemmän eloa, jos ei muuten niin kertomalla mitä viime vuoden reissuissa tapahtui.

Viime vuonna tutustuin pikaisesti Madridiin. Sen metroliikenteeseen ja bussien kaukolinjoihin. Pääsin kokeilemaan Euroopan ja Afrikan välisiä autolauttoja, joissa oli hyvin ruotsinlaivan tunnelmaa. Kokeilin matkustamista junissa ja busseissa maassa, jonka kieltä en osannut ja jossa jouduin turvautumaan ranskankielen taitoihin.
Vietin toista viikkoa pienessä kalastajakylässä odottamassa sitä minun aaltoani koskaan sitä saamatta.

Tänä vuonna annan kavereilleni vielä kerran mahdollisuuden näyttää minulle se aalto, jonka päällä voin viilettää ja polttavan auringon alla tuntea viileän tuulen liukuessani sulavasti aallonharjalla.